keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pistaasikuppikakut

Koskapa se Joulupukki kävi tänäkin vuonna näitä lahjuksia etukäteen jakamassa ;) niin ehdinpä leipoa jo ensimäiset kuppikakut joululahja kirjasta: "Kuppikakut - kuppikakku päivässä pitää onnellisena" suomennetun version on julkaissut Gummerus. Ihana yli 200 sivuinen kuppikakku kirja - täynnä kuppikakku reseptejä ja vinkkejä kuppikakkujen leivontaan.

Ostin viime viikonloppuna pistaasipähkinöitä, kun osui valmiiksi kuorittuja ja maustamattomia kohdalle. Kotona sitten pohdin, että pistelenkö poskeen vai pitääkö niistä kehitellä jotain ja ihan sattumalta osui silmiin sana pistaasi uuden kuppikakkukirjan hakemistosta. No niitä sitten testaamaan tietenkin!

Pistaasikuppikakut

85 g pistaasipähkinöitä, 115 g pehmeää voita tai margariinia, 140 g sokeria, 140 g jauhoja, 1½ tl leivinjauhetta, 2 kananmunaa, 4 rkl kreikkalaista jugurttia (ite käytin bulgarian jugurttia), 1 rkl pistaasipähkinöitä rouhittuna koristeluun

Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Hienonna pistaasipähkinät tehosekoittimessa (hyvin meni paloiksi sauvasekoittimellakin). Lisää pähkinät, voi, sokeri ja jugurtti jauhoihin. Vatkaa munia hetki toisessa kulhossa ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Kirjassa kuorrutteeksi on tehty voikreemi, mutta itse testasin uutta sovellustani tuorejuustokuorrutteesta.

Kuorrute:
100 g voita, 100 g tuorejuustoa, 100 g valkosuklaata, 2-2½ dl tomusokeria

Sulata voita mikrossa (se 15 sekunttia ja sitten sekoitus, toiset 15 sekunttia ja taas pois), lisää joukkoon tuorejuusto ja lämmitä vielä kerran mikrossa (taas se 15... ehkä 20 sekunttia). Sekoita rivakasti tasaiseksi (varmasti nopeammin onnistuu sähkövatkaimella, mutta itse sekoittelin tällä kertaa ihan vaan haarukalla). Lisää tomusokeri erissä aina välissä tasaiseksi sekoittaen. Lopuksi sulata vielä suklaa (ja tämänhän voi tehdä myös mikrossa ja ihan samalla ohjeella; 15-20 sekunttia ja sekoitus, toiset 15-20 sekunttia ja sekoitus... Kun osa suklaasta alkaa olla ihan sulaa, niin loput saa sulaksi ihan vain rivakasti sekoittamalla). Lisää suklaa muihin aineisiin ja sekoita tasaiseksi. Kuorruta täysin jäähtyneet kuppikakut ja koristele vielä pistaasi rouheella. 
Pistaasikuppikakut

Näin jälkikäteen jotenkin mietin, että olisi voinut lorauttaa tilkan sitruunaa mukaan... joko itse kuppikakkuihin tai ehkä kuorrutukseen. Mutta oikein hyvää oli näinkin. 




Feta-paprikamuffinssit

Viime viikolla käväisi ystävä kylässä. Tuli suoraa töistä, joten ajattelin, että varmaan pitäisi olla jotain suolaista tarjottavaa. Siksipäs pääsinkin kokeilemaan Kaakao kermavaahdolla blogista pongaamaani feta-paprikamuffinssi reseptiä. Muffinssit leivoin lähestulkoon alkuperäisen ohjeen mukaan. Laiskuus aiheutti yhden ihan pikkiriikkisen muunnoksen ja yhden raaka-aineen puutos toisen.

Feta-paprikamuffinssit

3½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 2 kananmunaa, 2 dl maitoa, ½ dl juoksevaa rasvaa, 1 dl juustoraastetta, 1 tl suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria, chiliä, öljyä, 150-200 g fetaa, 1 paprika, persiljaa

Pilko paprika pieniksi paloiksi ja paista pannulla pienessä tilkassa öljyä, mausta mielesi mukaan, esimerkiksi chilillä, mustapippurilla ja suolalla. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon juustoraaste, kananmunat, juokseva rasva, persiljasilppu ja maito. Sekoita tasaiseksi massaksi. Murustele feta ja lisää siitä noin puolet jäähtyneiden paprikoiden kanssa taikinan sekaan. Annostele taikina muffissi vuokiin ja murustele loput fetat muffinssien päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. 

Feta-paprikamuffinssit


Voin kertoa, että nämä oli hyviä!!! Kaverille tarjosin salaatin kanssa ja jälkkäriksi oli vielä mokkapalamuffinssit ja piimäkakkukupfinssit ja loput feta-paprikamuffinssit tuli melkeen syötyä yhessä illassa! No ei - jäi sentään seuraavalle päivää töihin evääksi ja vielä iltapalaksi kotiinkin. 




sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikkujouluilua

Rakas ihana ystävä Iituntiltu kävi kylässä. Vaihdettiin perinteiset pikkupaketit. (Saa kuulemma avata vasta jouluna!? Oon ennenki sanonu, et jos haluaa mun avaavan sen paketin vasta jouluna, se kannattaa tuoda mulle sitten jouluna... Aaaaivan ihana kuppikakku kirja <3 Iiiiiik - ihanaa! Kiitos rakas! Eikä mulla ollu tota vielä. Siis en mä sitä avannu!!!!! Arvasin vaan mitä sielä on ;) hihihi) Tämä kahvittelu oli sovittu hyvissä ajoin etukäteen, joten ehdin suunnitalla leipomiset valmiiksi, eikä tarvinnut väsätä äkkiä jotain siitä, mitä sattuu kaapista löytymään. Vaikkakin tällä kertaa lähes tulkoon kaikkea sattui löytymään kaapista, että nämä olisi onnistunut vaikka olisi tullut yllätyksenäkin tämä kahvittelija vierailija. Mutta en sitten tiedä olisinko keksinyt näitä ruveta leipomaan, jos olisi äkkiseltään pitänyt jotain keksiä? Joka tapauksessa, koska joulu on siis tulossa, niin jotain jouluisia makuja halusin joten kaivoin esiin vanhan piimäkakku reseptini ja koska Iituntiltu jokin aika sitten pohti tuulomantortun ja mokkapalojen eroja, niin päätin tehdä muffinsseja vanhalla mokkapala ohjeellani. Alkuperäiset reseptit niin piimäkakulle kuin mokkaneliöillekkin löytyy välisivulta.

Piimäkakkukupfinssit

Piimäkakkukupfinssit
1½ dl piimää, 100 g sulatettua margariinia, 1 dl sokeria, ½ dl siirappia, 3 tl kurpitsa piirakka mausteseosta, 1 tl soodaa, 3 dl vehnäjauhoja

Sekoita taikina ainekset luettelon mukaisessa järjestyksessä... Ööö Täytyy sanoa, että näytti välissä jo vähän epäilyttävältä koko taikina, mutta kun olin saanut kaikki aineet kulhoon ja sähkövatkaimella kunnolla sekaisin, niin kyllä siitä vaan taikina tuli. :D Soodan toki voi sekoitaa jauhoihin, ennen muihin aineisiin sekoittamista. Jaa taikina muffini vuokiin (tällä kertaa testasin näitä kartonkisia Italian leivosvuokia ja muffinsseja tuli 12 kpl, eli jos käyttää isompia muffini vuokia, niin... ehkä 8?). Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. 

Osan piimäkakkumuffinsseista kuorrutin kermavaahdolla johon olin lisännyt vajaan ruokalusikallisen vaniljakreemijauhetta. Ja lopuksi siivilöin päälle vielä kanelia. Tuli niin nättejä että aivan kerta kaikkiaan. :)

Mokkapalamuffinssit

Mokkapalamuffinssit
2 munaa, 2½ dl sokeria, 1¼ dl maitoa, 3½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 1 rkl kaakaojauhetta, 150 g sulaa margariinia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi, maito ja kuivat aineet muna-sokeri seokseen. Vatkaa tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin (12 keskikokoista) ja paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. 

Kuorrute:
200 g tomusokeria, 4 rkl sulaa voita, 4 rkl kahvia, 1 rkl kaakaota, 2 tl vaniljasokeria

Sulata voi, sekoita joukkoon kahvi. Itse tapaan keittää tilkan vettä ja sekoitan siihen reilusti murukahvia. Lisää kaakao ja sekoita. Lisää tomusokeria vähän kerrallaan. Sekoita hyvin. Kuorruta muffinssit, vata kun ne on kunnolla jäähtyneet. 

(Hups - just huomasin, että en laittanu vaniljasokeria kuorrutukseen. No ihan hyvää oli silti!) 



Ripustin jouluvalotkin mun muffinijoulukuuseen... Eiks o hiano? :D




tiistai 27. marraskuuta 2012

Vanilja kuppikakkuja

Ihan sieniä! Onneksi muoto
ei makuun vaikuta! :D
Miksi aina kun yritän tosta mun ameriikan-tuliais-kirjasta leipoo, ni muffinsseista/kuppikakuista tulee sieniä? Siis muodoltansa sieniä - ei ne nyt muuten mitenkään sienimäisiä ole. Ite asiassa varsin hyviä tuli, ei nyt mitään ihmeellisiä, mutta oikein syötäviä kuitenkin. Seuraavan kerran kun leivon jonku kirjan ohjeen, ni muistuttakaa, että vuuat saa täyttää korkeintaa puolilleen!

Double vanilla cupcakes

2 munaa, 125 g pehmeää voita (käytin margariinia), 1 kuppi hienoasokeria (laitoin 2½ dl), ½ kuppia piimää (laitoin 1½ dl), 2 kuppia itsestään kohoavaa jauhoa (laitoin 4½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl soodaa), 1 tl vanilla extractia

Vatkaa munat, sokeri ja rasva vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää piimä, vanilla extract ja jauhot muna-sokeri-rasva seokseen. Sekoita hyvin sähkövatkaimella. Jaa taikina muffini vuokiin (Täytä korkeintaan puolilleen! Ohjeen mukaan tulee 12, tein 15 ja silti tuli sieniä!) Ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Päätin hieman muunnella tuorejuusto kuorruteta, jota normaalisti käytän. Halusin tehdä kiinteämmän kuorrutteen, joka soveltuisi paremmin pursotettavaksi. Säädin siis margariinin ja tuorejuuston suhdetta. Kuorrute toimisi pursotettavana varmasti tosi hyvin (en siis kuitenkaan nyt ehtinyt sitä pursotella), mutta itse tykkään tuorejuustoisemman kuorrutteen mausta enemmän... Täytynee siis vielä säätää rasvan ja tuorejuuston suhdetta, jos löytyisi se juuri oikea. Tällä mentiin tällä kertaa...

Kuorrute: 70 g huoneen lämpöistä margariinia, 100 g tuorejuustoa, 3 dl tomusokeria, 1 tl vaniljasokeria 
(Kirjan kuorrute: 1½ kuppia tomusokeria, 125 g pehmeää voita, 1 vanilijatangon siemenet)

Vatkaa kuorrutteen aineet hyvin keskenään. Kuorruta jäähtyneet kuppikakut.


Nää ei ny niin nättejä ole.

mutta oikeen hyviä siitä huolimatta.





lauantai 24. marraskuuta 2012

Marmeladi muffinssit

Kaapin kätköistä tuli vastaan omena-kanelimarmeladi purkki, jossa oli päiväys tulossa jo vastaan... Eipä se nyt varmaan sillä sekunilla homehdu, mutta hyvähän tuo on käyttää pois. Olen joskus ennen tämän blogin pitoa tehnyt luumumarmeladista muffinsseja, mutta en toki nyt tähän hätään löytänyt sitä reseptiä, joten ei muuta kun sukellus netin ihmeelliseen maailmaan ja tutkimaan miten muut on marmelaadilla leiponut. Resepti jota käytin ohjeviittana löytyi täältä. Tietysti reseptiä piti mennä soveltamaan - yhtään en tiedä miksi, mutta niin on vain aina vissiin pakko tehdä? Eli siis tässä oma versioni.

Marmeladi muffinssit:

100 g huoneenlämpöistä margariinia, 1½ dl sokeria, 2 munaa, 1½ dl maitoa, 5 dl jauhoja, 3 tl leivinjauhetta, marmeladia (maku valinta vapaa) ( 1tl "kurpitsa piirakka mausteseosta")

Vatkaa margariini ja sokeri keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan. Vatkaa maito mukaan. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää kosteisiin aineisiin. Sekoita tasaiseksi.

Tein pari eri versiota marmelaadin kanssa. Ensiksi tein 6 muffinssia siten, että laitoin nokareen taikinaa muffinivuokaan, päälle laitoin nokareen marmeladia ja sitten vielä peitin sen taikinalla. Loput marmeladit kippasin taikinan sekaan + lisäsin vielä teelusikallisen "kurpitsa piirakka mausteseosta" (ohje: 3 rkl kanelia, 2 tl inkivääriä, 2 tl muskottipähkinää, 1½ tl maustepippuria, 1½ tl neilikkaa). Jaoin loput taikinat muffini vuokiin ja sitten kaikki uuniin. 175° ja noin 20-25 minuuttia.

Pienensin alkuperäisen reseptin sokerin määrää, koska ajattelin marmeladin olevan niin makeaa, mutta sokeria olisi voinut laittaa enemmän (2-2½ dl ehkä?). Muffinssit on kyllä hyviä tälläkin sokerimäärällä... varsinkin kun laittaa vielä nokareen tuorejuustokuorrutetta päälle. 





sunnuntai 18. marraskuuta 2012

kurpitsamuffinssit

Ostin semmosen pikkusen kurpitsan... Vähä alta kilonen oli, mut vaikka kurpitsa on pieni, ni se tuntuua aina niin suurelta... sitä kerkee mielessään suunnitella, että mäpäs teen tosta sitä ja tätä ja tota. No totuus on, että kun keittelin sen soseeksi, niin sitä oli semmonen 3 dl jäljellä. Vaihtoehtoina oli kurpitsa keitto tai kurpitsamuffinssit ja koska mulla oli jo ruoka valmiina, niin päädyin leipomaan muffinsseja.. Tosin jäi kyllä nyt semmonen hinku siihen keittoonkin, että käyn ehkä vielä hakemassa toisen kurpitsan, jonka sitten keitoksi kettelen.

Yritin etsiä jotain sopivaa kurpitsamuffinssi ohjetta, mutta tällä kertaa ei löytynyt jääkaapista kermaviiliä, ei turkkijugurttia, eikä edes leivontaan soveltuvaa maitorahkaa... Maitokin oli aika vähissä! Joten päätin tehdä muffinssit ihan mutu-reseptillä.... Ja hyvää tuli!

Kurpitsamuffinssit

3½ dl  vehnäjauhoja, 2 tl leinjauhetta, 2 tl kurpitsa piirakka mausteseosta, 1 tl vaniljasokeria, 2 dl sokeria, ½ dl mantelirouhetta, 1 dl juoksevaa rasvaa, 2 munaa, n. 3 dl kurpitsa sosetta.

Kurpitsa: paloittelin kurpitsan, koversin siemenet pois ja poistin kuoren. Pilkoin kurpitsan kuutioiksi ja keittelin pienen vesi tilkan kanssa, kunnes kurpitsa on pehmennyt... Lisäsin 1 dl hillosokeria ja annoin kiehua vielä 10 minuuttia hiljalleen kannen alla. Soseutus sauvasekoittimella. Tein soseen jo edellisenä iltana ja annoin seisoa yön jääkaapissa, eli leipoessa sose oli kylmää. 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munat, rasva ja kurpitsa sose - sekoita hyvin. That's it! Taikina valmis! Jaa taikina muffini vuokiin (16 keskikokoista) ja paista 200 asteessa noin 15 min.

Ystävä soitti ja kysyi keitänkö kahvit. No totta kai - kuika osasikaan soittaa juuri kun muffinssit oli tullut uunista ulos? Sekoitin vielä nopsaan tuorejuusto kuorrutteen. Ja oli herkulliset muffinssit oli valmiit laitettavaksi kahvipöytään. Nam nam.

Tuorejuusto kuorrute:
75 g huoneenlämpöistä margariinia, 200 g tuorejuustoa, 2 dl tomusokeria, 1 tl vaniljasokeria, tilkka sitruunan mehua.

Vatkaa margariini ja tuorejuusto hyvin keskenään. Lisää tomusokeri muutamassa erässä ja vatkaa hyvin. Lisää vaniljasokeri ja puserra pikkuisen sitruunan mehua joukkoon ja vatkaa. (Lisäsin vielä pienen pienen tilkan punaista ja pienen tilkan keltaista elintarvikeväriä.) Kuorruta jäähtyneet muffinssit. Ripottelin päälle vielä nomparelleja. 

Muffinsseista tuli melko makeita.. Ehkä taikinaan olisi voinut laittaa vähän vähemmän sokeria, koska laitoin kurpitsa soseeseen sen 1 dl hillosokeria... Mutta ei nyt ihan äklö makeita olleet näinkään... ja toiset tykkää makeammista toiset vähemmän makeasta... Sokeria maun mukaan siis!? :)




Onneksi ystävät ei syöneet ihan kaikkia.. Sain kuvan vielä kuorrutetuistakin muffinsseista.
Hyviä ovat - nam nam.


Resepti kuuluu ehdottomasti kategoriaan helppoa ja nopeaa... Toki kurpitsasoseen tekemiseen menee vähän enempi aikaa, mutta sen voinee korvata halutessaan jollain kaupan valmis soseella. Tiedä saako kurpitsasosetta valmiina kaupasta, mutta varmasti voisi kokeilla jotain muutakin makua.



perjantai 16. marraskuuta 2012

Resepti hukassa

Leivoin viime viikolla persimmon kuppikakkuja. Alkuperäinen resepti jota lähdin muokkailemaan löytyy täältä. Se kuinka itse kuppikakut leivoin on nyt vähän hukassa. Koko työhuone on muutenkin ihan kaaoksen vallassa, että kyllä sen reseptin täälä jossain pitäisi olla. Hei nyt löyty! Jei!

Persimmon


Persimmon kuppikakut

3½ dl jauhoja, 1 tl kanelia, ½ tl muskottipähkinää, ripaus mautepippuria, ripaus neilikkaa, ½ tl inkivääriä, 2 tl soodaa, 1½ dl juoksevaa rasvaa, 2 dl sokeria, 2 munaa, 2-3 kypsää persimmonia, purkki kermaviiliä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa munat ja sokeri kuohkeaksi, lisää rasva. Lisää kuivat aineet ja sekoita. Kuori persimmonit ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää taikinaan hedelmä ja kermaviili. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 175 asteessa noin. 25-30 minuuttia.

Kuorrute resepti on vanha tuttu, lisäsin siihen vain vähän persimmon sosetta... Kuorrute ei tietenkään jähmettynyt samalla tavalla, koska siinä oli hedelmäsosetta mukana, mutta hyvää oli kuitenkin. 

Persimmon kuppikakut

Mausteseos oli melko voimakas ja persimmon jäi maussa aika vaisuksi. Maku oli ehkä vähän jouluinen. Mausteyhdistelmän mausteet valitsin "Pumpkin Pie Spice" reseptin pohjalta, määrät heitin ihan lonkalta. :D Persimmon on yksi uusista hedelmä tuttavuuksista.. Olen viime aikoina alannut tutustua hedelmiin, joita en ole aikaisemmin syönyt... ainakaan ihan sellaisenaan. Siis esimerkiksi mangoa olen toki maistanut säilykkeenä ja soseena ja muuten, mutta oikeen ihka oikean hedelmän ostin tuossa jokun aika sitten ensimäistä kertaa ihan semmosenaan. Näistä hedelmäkokeiluista persimmon on kyllä tähän asti ehkä paras mitä olen löytänyt. Leivonnassa en tiedä oliko niinkään ykkönen, mutta ihan hedelmänä melkoisen nannaa ja soseutettuna rahkan joukossa - oijoi - niin nam! Ehkä persimmonista voi kokeilla toistekkin leipoa jotain... Vähän pienemmällä maustamisella tosin, että hedelmäkin saa tilaisuuden maistua. 



torstai 1. marraskuuta 2012

Suklaamuffinssit

Suklaamuffinssit. Niin NAM!
Ja sitten heti toinen resepti samalle päivää, eli tämän viikon muffinssit tuli leivottua tänään. Reseptin löysin vaihteeksi netistä, eli tästä linkistä: suklaamuffinssit. Ja tällä kertaa seurasin reseptiäkin melko tarkasti.

SUKLAAMUFFINSSIT

3 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, ¼ tl suolaa, 1½ dl sokeria, n.60 g tummaa suklaata, n.60 g valkosuklaata, 2 kananmunaa, 1 dl juoksevaa rasvaa, 1 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Pilko suklaat ja lisää muihin aineksiin. Lisää munat, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. 

Jaa taikina muffinivuokiin (12) ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.


Kuorrutin muutaman muffinssin
viime viikkosella oranssilla kuorrutteella.
Saipa senkin pois kaapista. :)


Tämä oli taas näitä; helppo ja nopea. Ja niiiiin niiiin hyväää! Tosin - voiko suklaasta muuta tulla? :D



Sitruuna-porkkana-manteli kuppikakut

Austraalialaisesta amerikantuliais kirjasta (the complete series Cupacakes; Anthony Carroll) siis jälleen! Lemon carrot walnut cupcakes - kuka näitä nimiä oikeen keksii? Ja miksei neilikkaa mainita nimessä ollenkaan? Kun mä ainakin maistoin sen neilikan niissä ihan selvästi, vaikka sitruunaa laitettiinkin niin paljon, että itteä ihan epäilytti. Nämä kuppikakut tuli leivottua jo viime viikolla. Oon ollut huono blogaaja, kun en oo saanu aikaseksi kirjottaa reseptiä tänne. Kuviakaan en tullut ottaneeksi, kun vasta valmiista kuppikakuista, mutta eikö nekin kuvat nyt riitä. Niin ja käytin siis mantelirouheen lopun, mikä sattu kaapista löytymään... eli saksanpähkinä jäi nyt näistä kuppikakuista pois. Katsotaas miten muistan vielä, kuika tuli reseptiä säädettyä leipoessa.

SITRUUNA-PORKKANA-MANTELI KUPPIKAKUT

Alkuperäinen resepti:
2 munaa, 1 kuppi hienoa sokeria, ¾ kuppia kasvisöljyä, ½ kuppi sirtuunamehua, 2 kuppia jauhoja, 1 tl jauhettua kanelia, 2 tl leivinjauhetta, ½ tl jauhettua neilikkaa, ¾ kuppia porkkanaraastetta, yhden sitruunan kuori raastettuna, ½ kuppia saksanpähkinä rouhetta.

Oma versio:
2 munaa, 2½ dl sokeria, 1¾ dl rypsiöljyä, 2 sitruunan mehu (tuntu paljolta ja oli tosi paljon), 5 dl jauhoja, 1 tl kanelia, 2 tl leivinjauhetta, ½ tl jauhettua neilikkaa, 2 dl porkkanaraastetta, 1 sitruunan kuori raastettuna, 1 dl (vähän vajaakin - kaikki mitä oli jäljellä) mantelirouhetta 

Vatkaa munat, sokeri, öljy ja sitruunanmehu, kunnes seos on tasainen ja kermainen. Toisessa kulhossa sekoita kaikki kuivat aineet, paitsi mantelirouhe. yhdistä seokset. Vatkaa taikinaa 5 minuuttia (no en kyllä vatkannu... mut aika kauan kuitenkin). Lisää porkkana, sitruunan kuori ja sekoita. Kääntele mukaan mantelirouhe. Jaa taikina vuokiin (kirjan mukaan 12, ite käytin pienempiä vuokia ja niitä tuli 24) ja paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen kuorrutusta.

Alkuperäinen kuorrute:
1½ kuppia tomusokeria, yhden sitruunan kuori, 1 tl sitruunan mehua, 90 g pehmeää voita, 1 tippa oranssia elintarvikeväriä, ½ kuppia saksanpähkinän palasia

Oma kuorrute: 
40 g leivontamargariinia, ¾ dl tomusokeria, 1 tl vaniljasokeria, 1 tl vanillakreemi jauhetta, 1 tl vettä, 100 g tuorejuustoa, tippa punaista ja tippa keltaista elintarvikeväriä
koristeluun: mantelilastuja

Sekoita kuorrutteen aineet sähkövatkaimella hyvin keskenään. Kuorruta täysin jäähtyneet kuppikakut ja koristele lopuksi  mantelilastuilla.



Jos leipoisin näitä uudelleen, niin ehkä käyttäisin korkeintaan sen yhden sitruunan taikinaan. Mutta oikein syötäviä on näinkin.

torstai 18. lokakuuta 2012

Lemon Cheesecake mini cupcakes

Sitruunaiset kuppikakut,
tuorejusuto kuorrutteella.
Eli Amerikan resepti olis jaossa taas! En tiedä kuinka pieniä nämä niitten mini kuppikakut on... Tai no - oon toki nähny myös täälä meillä myytävän semmosia tosi pieniä muffinipellejä ainaskin, mutta siis mun pikku vuoa oli selkeesti kumminkin isompia kuin heidän mini kuppikakkunsa. Ja tässä resepti/t ja alkuperä on siis kirja: "the complete series Cupcakes" ja julkaisia: Hinkler... Hetkonen! Arvatkaas mitä! Mä olen huijannut teitä! Hinkler on Austraalialainen kustantamo! Mutta kirja on siis kulkeutunut mulle ameriikan tuliaisina... reseptit vaan onkin sitten vissiin austraalialaisia? Öööö :D

Eli tässä nyt sitten seuraa austraalialainen kuppikakkuresepti!

LEMON CHEESECAKE CUPCAKES

Alkuperäinen resepti:
80 g pehmeää voita, ½ cup hienoa sokeria, 1 muna, 1 cup itsestään kohoavaa jauhoa, 1/ lemon curd (lemon butter), 1 tl sitruunan kuorta, hienoksi raastettuna.

Oma versio:
80 g pehmeää margariinia, 1¼ dl sokeria, 1 muna, 2½ dl jauhoja, 1 tl leivinjauhetta, ½ tl soodaa, ripaus suolaa, ¾ dl lemon curd (kaupasta ostettua, netin ihmeellisestä maailmasta löytyy kyllä paljon reseptejä tähänkin, jos haluaa itse tehdä), 1 tl sitruunan kuorta raastettuna, ½ dl maitoa.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään. Toisessa kulhossa vispaa rasva ja sokeri kuohkeaksi, lisää muna ja sekoita hyvin. Lisää jauhot, lemon curd, sitruunan kuori ja maito, sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kuppikakku vuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.. Itellä kyllä vähän lipasahti ja tummuivat ehkä pikkusen liikaa. Ei kumminkaan palanu! Ja hyvää tuli. 


Mietin tossa, että miksi tämän nimi on juustokakku kuppikakku... Vaikka kuorrute on tuorejuustosta, niin... Ei tämä nyt niin juustokakkumainen ole. No joka tapauksessa. Jäähtyneet kuppikakut siis kuorrutetaan ja resepti seuraa perässä.

Alkuperinen kuorrut:
1/3 cup tuorejuustoa, 1 tl sitruunan kuorta raastettuna, 1 cup tomusokeria
ja lemon curdia korsiteluun.

Oma versio:
200 g tuorejuustoa (juu juu - vähempikin olis todellakin riittänyt), 4 dl tomusokeria, sitruunan kuorta raastettuna, 1 tl vaniljasokeria.

Pehmitä tuorejuusto sähkövatkaimella, lisää tomusokeria pienissä erissä. Lisää vaniljasokeri ja sitruunan kuori. Vatkaa tasaiseksi.




Sain vaan kakkuset kuorrutettuakin ja kuvat otettua. Kaks päivää leipomisen jälkeen. Tänään nämä (tai suurin osa näistä) matkusti mun isän synttäreille. Ite ehin poistuu paikalta ennen, ku muut vieraat saapu (siis lähinnä oman päiväohjelmani takia)... Joten nyt en sit yhtään tiiä, mikä on ollu tuomio? Mut kai mä sen joskus kuulla saan? Jännäää! :D




sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Maissileipämuffinssit

Maissileipämuffinssit.
Joskus vuosia sitten osui silmiini maissivuokaleivät jotka oli tehty muffinivuokiin... Enää en muista, mistä reseptin bongasin (oliskohan kannattanut kaivella omia vanhoja talteen laitettuja reseptejä...), mutta netistähän näitä löytyy! Eli tämän päivän resetin löytin blogista: Herkkuja ja neulehuveja.

Olen pohtinut tätä maissileipä asiaa jo useamman kuukauden - itse asiassa aika tavalla siitä lähtien, kun tätä blogia aloin kirjoittaa. Maissijauhot tuottivat jonkun verran pohdintaa. Netin ihmeellisestä maailmasta tätäkin lähdin tutkimaan ja loppu viimmein löysin oikein oikeita maissijauhojakin... Eli kyseessä ei ole maissintärkkelys jota suurustamiseen käytetään, vaan ihan maissijauho. Itse löysin kyseisen tuotteen suuremmasta marketista, eli kyllä maissijauhoa ihan myydään Suomessakin... saattaa vain vaatia pikkuisen enemmän metsästystä.
Muffini vuuat olis saanu
täydemmäksikin täyttää,
jos olis ollu taikinaa enempi! :

Itse resepti oli äärimäisen yksinkertainen. Tein taikinan kuitenkin vain puolikkaana, koska maissileipä on kuulemma parhaimmillaan tuoreena... Lisäksi pelkäsin syöväni kaikki kerralla, jos ne tosiaan on niin hyviä, kuin kuvittelin. :D

Maissileipämuffinssit

1¼ dl vehnäjauhoja, ¾ dl maissijauhoja, ripaus suolaa, ¼ dl sokeria, 1 tl leivinjauhetta, 1 muna, 1 dl maitoa, ¼ dl ruokaöljyä.

Halkasin muffinssin ja levitin
puoliskojen päälle tuorejuustoa.
Lemon curd sopii näitten kanssa
muuten ihan loistavasti!
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muna, maito ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Käytin puuhaarukkaa, mutta vispilä voisi olla tässä kätevä. Taikina on melko juoksevaa. Laitoin 4  melko suurta muffinivuokaa muffinipellille ja jaoin taikinan niihin tasan. Paitoin uunissa 200° noin 15-20 minuuttia. Muffinssit paituivat melko nopeasti, hammastikulla testasin kypsyyttä, kun muffinssit olivat kohonneet ja saaneet väriä. 

Nämä on oikeesti hyviä! Ja niin helppoja tehdä... Seuraavan kerran kun saan aamupala vieraita, nämä ovat ehdottomasti mukana menussa! Maissileipämuffinssien kanssa sopii niin juustot kuin marmeladitkin. Itse testasin mm. tuorejuustoa, lemon curdia, ihan vain margariinia, toki myös semmosenaan ilman mitään mausteita ja  vuohenmaitojuustolla (mikä oli muuten myös uusi makukokemus minulle - suolaista!). Että neljästä muffinssista kolme tuhottu! Yhden aijon säästää huomiselle, että saan tietää miltä se maistuu seuraavana päivänä? Ihan vain että tietää, voiko jatkossa leipoa enemmän kerralla. 


Lounaaksi siis salaattia ja maissileipämuffinsseja. Nam nam!





torstai 11. lokakuuta 2012

Kuppikakkuja Ameriikan reseptillä

Valkosuklaa kahvi kuppikakut














Ameriikan tuliaisia
ihanalta ystävältä <3
Wuhuu... Pikkuusen hienoja ameriikantuliaisia! Kävi nimittäin yks ihana ystävä tuola rapakon takana lomailemassa ja mä sitte vähä niinkun vihjasin, että yksi aito oikea amerikkalainen kuppikakku resepti olis oikeen kiva tuliainen... :D Mutta arvatkaapas mitä hän toi mulle? Kokonaisen kirjan kuppikakkureseptejä! Kirjassa on 191 sivua (sisällysluettelo mukaan luettuna)... äkksieltään laskin, että 83 kuppikakku reseptiä :D Että jos ei muita ideoita satu osumaan kohalle, niin näitä leipoessa menee siis tovi. :)


Ei kai siinä sitten muuta, kun aloitetaan alusta, eli kirjan ensimäinen resepti

Täytin vuuat melko täyteen.

WHITE CHOC MOCHA CUPCAKES

Alkuperäinen resepti:
2 munaa, 125 g pehmeää voita, 1 kuppi hienoa sokeria, ½ kuppia maitoa, 2 kuppia itsestään kohoavia jauhoja, 100 g valkosuklaata, 2 tl pikakahvi jauhetta

Oma versioni:
2 munaa, 125 g pehmeää leivonta margariinia, 2½ dl sokeria, 2 dl maitoa, 5 dl jauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl soodaa, ripaus suolaa, 100 g valkosuklaata, 4-5 tl vahvaa mustaa kahvia
Ou nou...
Ne vähä kohos ja levis.

Vatkaa munat kevyesti. Lisää margariini ja sokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola. Lisää jauhot muna-rasva-sokeri seokseen. Lisää maito, kahvi ja suklaa. Vatkaa tasaiseksi. Jaa taikina vuokiin (sanoisin että vähän yli puolenvälin). Alkuperäisen reseptin mukaan kuppikakkuja tulee 12. Omani kohosivat sen verran, että vähän vähempi taikina per vuoka olisi riittänyt, eli kuppikakkuja olis tullu varmaan 16... tein nimittäin 14. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.
Kuorruta täysin jäähtyneet kuppikakut.

Mitä ihmeen sieniä näistä tuli?
Alkuperinen kuorrute:
1½ dl tomusokeria, 125 g pehmeää voita, 1 tl pikakahvi jauhetta
ja valkosuklaa kiehkuroita koristeeksi.

Oma versioni: 
(sama vanha tuttu pohja maustettuna kahvilla)
75 g leivonta margariinia, 200 g  tuorejuustoa, 1½ dl tomusokeria, 2-3 tl vahvaa mustaa kahvia, 1 tl vaniljasokeria.

Ei ny tullu kyllä ihan yhtä nättejä, ku mallista!?
Vatkasin margariinin ja tuorejuuston sekasin, lisäsin tomusokerin parissa erässä varovasti joukkoon vatkaten, ettei pöläjä ja sitten lisäsin vielä loput aineet. Tasaiseksi vatkattu kuorrute, kannattaa laittaa joksikin aikaa jääkaappiin. Kuorrute jähmettyy ja makuuntuu kylmässä.






Ei se ulkonäkö oo se tärkein juttu! Nämä nimittäin oli aikasta hyviä! Nam nam! :D

lauantai 29. syyskuuta 2012

Tuplasuklaa-chili kuppikakku

Jähtymässä uudessa kuppikakku telineessä.
Joku on joskus mulle sanonut, että leipoessa pitää käyttää niin kovin tarkkoja mittoja... Siis että aineiden määrät pitäis olla jotenkin tosi tarkkoja... No ite oon vähä enempi semmonen "sinne päin"-leipuri, mutta hyvin se tälläkint tekniikalla tuntuu onnistuvan! Onnistuisko sitten paremmin, jos käyttäisin kaikessa kaikkia sadasosa millilitroja ynnä muita? Kas sitä kun ei voi tietää, koska en todellakaan leivo siten. :)

Syksy on kyllä niin saapunut kaupunkiin, puut ja pensaat pukeutuu uusiin väreihin ja aamut ja illat on jo alkanut muuttua koleiksi. Siksipä sitä jo kaipaa jotain lämmikettä ja mikä lämmittäisi paremmin, kun chili? Löysin taas tälläisen valtameren takaisen reseptin, jota oli vaan pakko lähteä testaamaan... Pikkusen resepti muuntui matkalla, joten tässä siis minun verioni.

Tuplasuklaa-chili kupfinssi:

2 kuppia jauhoja, ½ kuppia tummaa kaakaojauhetta, 1 tl soodaa, 1 tl leivinjauhetta, ½ tl cayennepippuria, ½ kanelia, 11/3  kuppia sokeria, 114 g pehmeää voita, 3 kananmunaa, purkki kermaviiliä, 1 kuppi maitoa, 130 g tummaa suklaata, 1 chili 

Chilit taikinaan.
Sekoita kuusi ensimäistä kuiva-ainetta keskenään. Toisessa kulhossa vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. (Siinä vaiheessa, kun on kipannut ne sokerit sinne muiden kuiva-aineiden päälle, käy mielessä, että olikohan tänään järkevä päivä alkaa leipoa? Ei siinä sitten muuta, kun yrittää saada sitä sokeria edes jonkun verran sieltä sinne voin sekaan. Ja kovin vaahtoista siitä ei kyllä tullut, mutta jatketaan.) Lisää munat yksi kerrallaan. (Kun ensimäinen muna on hajonnut tiskipöydälle, mietit taas, että oliko tänään järkevä päivä alkaa leipoa?). Lisää maito ja kermaviili. Lisää hitaasti kuiva-aineet ja sekoita kunnes taikina on tasainen. Murskaa/pilko suklaa ja lisää taikinaan. Halkaise chili, poista siemenet, pilko ja lisää taikinaan (ei siis niitä siemeniä). Sekoita.

Täytä vuuat melko täyteen ja paista 175 asteessa n. 20 minuuttia. Tästä määrästä taikinaa tulee noin 24 keskikokoista kuppikakkua.

Itelläni tosiaan on käytössä kuppi mitta, mutta niille joilla sitä ei ole käytössä, niin yksi amerikkalainen kuppi olis 2,36588 dl. Ja kuten sanoin, ite oon aina leiponut vähän sinne päin, ni väittäsin, että ei mee pilalle, vaikka kääntäs kupin vastaamaan kahta ja puolta desiä, mutta kaikki tehköön omien mieltymystensä mukaan, minä käytin sitä kuppi mittaa, kun kerran semmosen omistan. 

Kuorrute:

Vein muutaman kupfinnsin kaverille synttärilahjaa ja nehän piti tietenkin kuorruttaa. Tein tuorejuustokuorrutteen jota olen aikaisemminkin käyttänyt, mutta maustoin sen suklaalla.

75 g leivontamargariinia, 1½ dl tomusokeria, 200 g tuorejusutoa, 1 tl vaniljasokeria, 2 tl vettä, tummaa kaakao jauhetta (3 tl), tummaa suklaata

Valmista kuorrute vatkaamalla huoneen lämpöinen margariini, puolet tomusokerista, vaniljasokeri ja vesi keskenään sähkövatkaimella. Sekoita loput tomusokerista tuorejuustoon. (Iski laiskuus! Nakkasin tuorejuuston ja loput tomusokerit semmosenaan margariini-tomusokeri seokseen ja eiku pannaan vatkaten.) Sekoita tasaiseksi. Lisää kaakao. 

Suklaa kuorrute.
Kuorrute ei ollut kuitenkaan mielestäni tarpeeksi suklainen! Sulatin nopeasti pienessä kupissa muutaman rivin tummaa suklaata... Siis ihan vaan mikrossa. (10 sek. ja sekoitus. 10 sek. ja sekoitus... ) Kun suklaa oli sula lisäsin kuppiin kuorrutetta... (Muutama kauhallinen... Ehkä joku reilu desin verran? Pahoittelen, että en voi kertoa tarkkoja mittoja. Tässä kohtaa mentiin jo niin mutu tuntumalla, että en edes tajunnut, että pitäisi mittailla aineita.) Koko homma sekaisin ja sitten vain lusikoimalla jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Viimeistelyksi vielä vähä nomparelleja ja kyllä tuli nättejä! :D

Sen verran haukkasin yhdestä kuorruttamattomasta, että uskalsin viedä kupfinsseja kaverille. Eikun pakettiin ja menoksi. Ja kyllä kelpas. Keitettiin kahvit ja syötiin kupfinssit ja hyvää oli. Kaikesta sähellyksestä huolimatta! 


Pistin tohon nimeen ton tuplasukaaln, kun lisäsin alkuperäsestä reseptistä poiketen
oikeen oikeetakin suklaata taikinaan. Lisäkis tein vielä suklaisen kuorrutuksenkin, ni kyllä
se nyt ainakin tuplasuklaa on? :)




sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Omenamuffinit

Oli tarkotus leipoo jotain ihan muuta tänään, mut äityli tuli kylään ja leipasin pikapikaa siinä sivussa muutaman omenamuffinin, että saatiin herkkuja kahvipöytään. On tästä kuulkaa niin rutiinia tullu, että melkeen ehtii kahvintippuessa muffineja leipoa... No ei nyt ihan ni nopeesti sentään. :)

Melkeen samalla reseptillä mentiin, kun viimmeksi...

Omena muffinit/kuppikakut version 4:

2½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria, ½ tl muskottipähkinää, ½ tl kardemumaa, 1 tl kanelia, 1½ dl sokeria, 1 dl juoksevaa rasvaa, ½ dl maitoa, 2-3 omenaa raastettuna.

Vaahdotin munan ja sokerin, lisäsin rasvan. Sekotin kuivat aineet keskenään ja lisäsin muna-sokeri vaahtoon. Lisäsin maidon sekaan ja raastoin omenat ja ne sitte vielä taikinaan. Uuni 200 astetta ja paistoaika noin. 20 minuuttia. Ja muffinija tuli yhteensä 9 kpl, tein semmosiin aika perus keskikokosiin vuokiin.

Äityli tykkäs. Oli kuulemma hyvää ja kaikkee mäkin kuulemma viittin, ku muffinsseja noin vaan leipasen siinä ohimennen. Muffinit oli vielä ihan uunilämpösiä, kun syötiin niitä, ni keksin tarjota ohuen vaniljajäätelö siivun siihen päälle. Nam nam. :)




Leivotaan se jokin muu sit ens viikolla. Värkitkin on jo valmiiksi kaapissa.... Jotta sitä odotellessa, omenilla mennään :D

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kyläilyä

Olin taas pari päivää sukuloimassa ja yleisön pyynnöstä tuli myös leivottua.

apple cupcakes version 3:

Omena kuppikakut
2½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl vaniljasokeria, 1 tl kanelia, 1½ dl sokeria, 1 kananmuna, 75 g margariinia, 2 dl omenaraastetta. 

Vatkaa sokeri ja kananmuna kuohkeaksi lisää pehmeä margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sokeri, muna, rasva seokseen. Lisää omenaraaste. Jaa taikina vuokiin ja paista noin 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Karpalo kuppikakut: 

Karpalohillokkeella.
Tein joku aika sitten karviais kuppikakkuja kirsikkakakku reseptillä, silloin resepti jäi jotenkin kaivelemaan mieltä ja sitä oli pakko kokeilla uudelleen. Tuli myös todistettua, kuinka kätevää on, kun kaikki reseptit on tallessa netissä. Kyläpaikassa ei ollut nettiä käytössä, mutta pika puhelu ystävälle ja kohta oli omasta blogista resepti ongittuna ylähä. :D Kiitos raksu!

Tarvesaineet meni näin:
4 keltuaista, 75 g voita, 2 dl sokeria, 3 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 4 valkuaista, 3 dl karpaloita, 1 dl hillosokeria.

Keitä karpaloita ja hillosokeria välillä sekoitellen niin kauan, että marjat ovat hajonneet. Anna jäähtyä. Vatkaa keltuaiset, voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitetut kuiva aineet. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä taikinaan ensin puolet vaahdosta ja sitten loput varovasti käännellen.

Jaa vuokiin ensin kerros taikinaa, sitten kerros hilloketta ja lopuksi vielä taikinaa. Suunnitelmissa oli, että tässä vaiheessa sekoitan hilloketta taikinan sekaan, mutta valitsin liian pienet vuuat... hilloketta alkoi pursuta yli jo ennen uunia... Täytynee kokeilla tätä reseptiä vielä... ainakin kerran! Tein yhden muffinipellillisen 12 kpl karpalo kuppikakkuja. Taikinaa kuitenkin jäi yli. Karpalo hillokkeen jaoin kuitenkin näihin kahteen toista joten jäljellä oleva taikina oli ilman "maustetta". Jääkaapista löytyi purkki appelsiinituorejuustoa, niin sekoitin sitä pari ruokalusikallista taikinaan ja paistoin vielä muutaman kuppikakun lisää. Kuinka ollakkaan - päivän parhaat kuppikakut olivat appelsiinituorejuusto kuppikakkuja!

Appelsiinituorejuusto kuppikakut.

Vielä viinimarja muffinit:

Viimeisenä pökäsin vielä pikaiset muffinit viinimarjoistakin. Ja tämä ohje on taas ihan tämmöinen perus... tulee  jo vähä niin kuin selkärangasta...

3 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl vanijasokeria, 2 kananmunaa, 2 dl sokeria, 50 g voita, ½ dl maitoa, n. 5 dl viinimarjoja.

Vaahdota kananmuna, sokeri ja voi. Lisää keskenään sekoitetut kuiva aineet. Lisää maito ja marjat. Paista noin 200 asteessa 15-20 minuuttia. 


Viinimarja muffinit.



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lisää omenista

Ensimmäinen versio.

Leivoin viime torstaina omenaisia kuppikakkuja, mutta kirjottaminen ei jotenkin inspiroinut sillon, lisäksi en ollut oikeen tyytyväinen aikaansaannoksiini... Siis hyvää tuli, mutta koostumus ei jotenkin ollut oikea. Opiskelin aikoinaan alaa, jossa kehiteltiin reseptejä - ei liity mitenkään leivontaan tai ruuanlaittoon, mutta siinäkin punnittiin aineosia ja sekoiteltiin niitä keskenään ja jännitettiin lopputulosta. Se oli kivaa! Se oli jotain mistä nautin ja mitä ehkä kaipaankin. Siispä... ei muuta kun testailemaan! Tiedän suunnilleen, mitä mikäkin aine tekee taikinassa... en tarkalleen, niin kuin opiskeluaikojen reseptien raaka-aineista, mutta suunnilleen ja nyt tietenkin on uusi hieno tilaisuus opetella lisää näistä raaka-aineista. Joka tapauksessa tässä olisi siis resepti jonka tein sillon torstaina, alkuperäinen löytyy täältä...


apple cupcakes:

Resepti on muunneltu sitä mukaa, kun aineita lisätty taikinaan!

3 dl jauhoja, 1 tl soodaa, 1 tl kanelia, ½ tl muskottipähkinää, 60 g pehmeää voita, 2½ dl sokeria (vähempikin olis riittänyt!), 1 muna (laitoin jostain syystä kaksi), 1 tl vaniljasokeria, 4-5 dl omenaraastetta (tai oman maun mukaan)

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Toisessa kulhossa voi ja sokeri vatkataan kuohkeaksi (juu... siis ei onnistunut näillä määrillä!) Lisää kananmuna sokeri rasva seokseen. Lisää omenaraaste ja lopuksi kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin (alkuperäisen reseptin mukaan 2 tusinaa, mä sain aikaseksi 14). Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.

Muffinit... kuppikakut on tosi hyviä, mutta noitten syöminen on aika haastavaa - se hajoaa jo siinä vaiheessa, kun yrittää irrottaa sitä paperivuuasta. Pitäis varmaan kokeilla tehä toinen satsi ja säädellä siinä vähän ainemääriä. Hmmmm...

Kuppikakut oli yön yli muovipussissa ja voila vai miten ne sanoo, ni irtosivat paperista melkeenpä itestään sitten.. Mutta on aika taturaasia, eli kokeelepas leipoa vielä toisen satsin näitä... Samalla pääsen ekan kerran ite kehittelemään taikinaa. En sitte tierä mitä tästä tulee, mutta aijon ny kumminskin kokeella.

Ja toinen.

apple cupcakes version 2:

3 dl jauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl kanelia, 1 tl muskottipähkinää, 75 g pehmeää voita, 1½ dl sokeria, 1 muna, 1 tl vaniljasokeria, 2½ dl omenaraastetta

Vatkataan voi ja sokeri kuohkeaksi, lisätään muna. Toisessa kulhossa sekoitetaan loput kuivat aineet keskenään. Raasta omenat ja lisää voi-sokeri-muna seokseen, lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. 

Taikina vaikuttaa paljon jämäkämmältä kuin edellinen... Jos teen vielä uuden version tästä samasta taikinasta, niin voisi kokeilla lisätä ½ desiä maitoa taikinaan...

Uuni 175° ja paistoaika 15-20 minuuttia.

Omituista - näistä tuli ihan eri värisiä, kun ensimäisen version kuppikakuista... Sitä paitsi - nämä näyttää muffinsseilta! Nyt odotellaan, että jäähtyvät, niin päästään tutkimaan vielä tarkemmin, mitä tuli leivottua? :D

Hmmm... ihan hyvää, paljon kuivempi kun ensimäinen versio, mutta ei silti liian kuiva... Ehkä vähän enemmän olisi voinut laittaa omenaa.

No joo - ens viikolla sitte joku uus resepti. Tai ehkä kehittelenkin jonkun ihan oman reseptin... Mitäs siihen sanotte? :D

torstai 30. elokuuta 2012

Omenavarkaissa

Omenamuffinit
Minulla asuu ihan tuossa naapurissa ystäviä, joilla on useampi vanha omenapuu pihassa. Puut ovat vanhoja ja kauniita. Yksi varsinkin on ihastuttava käppyrä. Vanhoissa omenapuissa on se hyvä/huono puoli, että niinä vuosina, kun tulee hyvin omenia - niitä sitten tulee kanssa... Huonompinakin omenavuosina, niitä riittää muille jakaa, mutta hyvinä omenavuosina niitä on sitte lähes riesaksi asti - mikä sitten tietenkin on minun onneni! Kävin siis eilen omenavarkaissa (vaikka eihän se ole ollenkaan niin jännittävää, kun on liikenteessä ihan luvan kanssa). Illalla sitten raastoin omenoita ja testasin raakaraaste hillon tekoa. Epilogista löytyy seikkaperäisempi selitys siitä projektista. Tänään on sitten vuorostaan leipomis päivä ja koska omenat ovat nyt ajankohtaisia ja sattuu jääkaapissa olemaan tollasta raakaraaste hilloakin, ni omenamuffinsseja sitten. Reseptin löysin Kotilieden sivulta. Reseptissä toki käytetään ihan vaan omenaraastetta eikä hilloa, mutta minä nyt laiskuuksissani käytän tuota eilen keittelemääni, vaikka tuoreita omeniakin olisi ollut kovasti jäljellä raastamista varten. Mutta sitten leipomaan.
Vuuat saa täyttää melko
täyteen.

Omenamuffinit:

4 dl vehnäjauhoja, ½ dl mantelirouhetta, 2 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl kanelia, 2½ dl maitoa, ½ dl öljyä, 1 kananmuna, 2 dl omena raakaraaste hilloa.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa maito, öljy ja muna. Kaada seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita. Lisää omena raaste ja sekoita. Jaa muffini vuokiin (itse jossain ihme päähänpistossani käytin pikkusia kuppikakkuvuokia, niitä tuli 23). Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.


Ja uunista tuli tämmösiä.
Omena ei ihan hirveän kauhean paljon maistu. Ehkä olisi voinut laittaa vielä enemmän omena raakaraaste hilloa ja jättää sokerin määrän vähän pienemmäksi? Ja kenties myös kanelia olisi riittänyt vaikkapa vain yksi teelusikallinen. Kaneli kuitenkin antaa makua jo hyvin pieninäkin määrinä.

Ajatuksissani oli ehkä enemmän kuppikakut, kuin muffinit... Nämä ovat kuitenkin koostumukseltaan muffineja. Oli niin tai näin - minä kuorrutin osan muffineista kuitenkin. Käytin samaa kuorrutetta, kuin viimme viikolla sitruunakuppikakkujen kanssa. Ohje löytyy siis täältä.

Olkoonkin muffini, jos haluaa...
minä haluan kuorruttaa sen!
Ja ei kun maistamaan!
Mmmm...



lauantai 25. elokuuta 2012

Tuli vähä semmonen sörsselsön

Karviaishilloke kuppikakkuja.
Joskus olis paree vaan olla tekemättä mitään, mutta ku se jääkaappiin unohtunu kermaviili oli jo korkia aika käyttää pois. Eli lähin sitten tekemään testing-kuppikakkuja. Alkuperänen resepti löytyi maku.fi sivustolta. Varsinaista kuppikakku reseptiä en muutanut muuten kuin, että korvasin herukat karviaisilla ja karviaiset keittelin hillosokerin kanssa hillokkeeksi.

Elisan kuppikakut karviaishillokkeella:

Kuvajärjestys on nyt vähän
sekainen, mutta nämä on
tullu jo uunista ulos.
125 g leivontamargariinia, 1½ dl sokeria, 2 kananmunaa, 3½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 200 g kermaviiliä, 2½ dl karviaisia, 1 dl hillosokeria

Keitin ensin karviaisia pikku kasarissa (voi lisätä tilkan vettä, jos tuntuu hullulta alkaa keitellä pelkkiä karviaisia), kun karviaiset alkoi hajota lisäsin hillosokerin. Sitte hiljalleen kiehutellen ja sekoitellen, niin kauan että kaikki karviaiset ovat hajonneet.


Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kermaviilin kanssa taikinaan. Jaa nokare taikinaa vuokiin. Lisää teelusikallinen karviasihilloketta vuokiin. Itse tein kahdella eri tavalla; toisiin vuokiin tein taikinaan syvennyksen jonka täytin hillokkeella ja toisissa vuoissa sekoittelin hilloketta taikinan kanssa sekaisin. Jaa loppu taikina vuokiin, joko hillokken päälle tai sekoitellen. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Minähän laitan nämä kolme kuvaa vierekkäin! Siis kun ei millään meinannut bloggerilla niitä vierekkäin saada, ni askartelin photoshopilla kollaasin. Eiks tullu hiano? Nimim. tooooosi paljon photoshoppia käyttänyt! ;D
Mutta kollaasissa siis tapahtuu: noin puoleen kakkusista sekoittelin hillokkeen taikinaan ja toiseen puoleen laitoin vain nokareen keskelle leivosta. Tähän taikinaan olis kyllä sopinu ihan oikeen marjat paremmin!

No muffinssejahan niistä tuli - eiku - kuppikakkujakos nämä oli? Hmmm.. Ja 12 kappaletta tein, mutta taikinaa jäi yli että 14 varmasti olis saanu helposti. Ja hillokkeen olis ehkä voinu sekottaa ihan kokonaan taikinaan, samalla kun kermaviilinkin tai sitten olis kannattanu enne käyttää pilkottuja karviaisia vaan.


Haukku semmosesta missä on hilloke vaan keskellä.
Sehän on ontto!? 8-O
Mutta maku ratkaisee ja hyvää on kumminki! :D



 Postkriptum:

Nopea ja helppo... varsinkin jos korvaa hillokkeen marjoilla. Kuten aikaisemmassa karviaismarja muffinssi ohjeessa totesin; kohmeisia karviaisia on todella helppo leikata, eli jos käyttää oikeen marjoja, niin pakastetut käy tähän enemmän, kuin hyvin.