keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pistaasikuppikakut

Koskapa se Joulupukki kävi tänäkin vuonna näitä lahjuksia etukäteen jakamassa ;) niin ehdinpä leipoa jo ensimäiset kuppikakut joululahja kirjasta: "Kuppikakut - kuppikakku päivässä pitää onnellisena" suomennetun version on julkaissut Gummerus. Ihana yli 200 sivuinen kuppikakku kirja - täynnä kuppikakku reseptejä ja vinkkejä kuppikakkujen leivontaan.

Ostin viime viikonloppuna pistaasipähkinöitä, kun osui valmiiksi kuorittuja ja maustamattomia kohdalle. Kotona sitten pohdin, että pistelenkö poskeen vai pitääkö niistä kehitellä jotain ja ihan sattumalta osui silmiin sana pistaasi uuden kuppikakkukirjan hakemistosta. No niitä sitten testaamaan tietenkin!

Pistaasikuppikakut

85 g pistaasipähkinöitä, 115 g pehmeää voita tai margariinia, 140 g sokeria, 140 g jauhoja, 1½ tl leivinjauhetta, 2 kananmunaa, 4 rkl kreikkalaista jugurttia (ite käytin bulgarian jugurttia), 1 rkl pistaasipähkinöitä rouhittuna koristeluun

Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Hienonna pistaasipähkinät tehosekoittimessa (hyvin meni paloiksi sauvasekoittimellakin). Lisää pähkinät, voi, sokeri ja jugurtti jauhoihin. Vatkaa munia hetki toisessa kulhossa ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Kirjassa kuorrutteeksi on tehty voikreemi, mutta itse testasin uutta sovellustani tuorejuustokuorrutteesta.

Kuorrute:
100 g voita, 100 g tuorejuustoa, 100 g valkosuklaata, 2-2½ dl tomusokeria

Sulata voita mikrossa (se 15 sekunttia ja sitten sekoitus, toiset 15 sekunttia ja taas pois), lisää joukkoon tuorejuusto ja lämmitä vielä kerran mikrossa (taas se 15... ehkä 20 sekunttia). Sekoita rivakasti tasaiseksi (varmasti nopeammin onnistuu sähkövatkaimella, mutta itse sekoittelin tällä kertaa ihan vaan haarukalla). Lisää tomusokeri erissä aina välissä tasaiseksi sekoittaen. Lopuksi sulata vielä suklaa (ja tämänhän voi tehdä myös mikrossa ja ihan samalla ohjeella; 15-20 sekunttia ja sekoitus, toiset 15-20 sekunttia ja sekoitus... Kun osa suklaasta alkaa olla ihan sulaa, niin loput saa sulaksi ihan vain rivakasti sekoittamalla). Lisää suklaa muihin aineisiin ja sekoita tasaiseksi. Kuorruta täysin jäähtyneet kuppikakut ja koristele vielä pistaasi rouheella. 
Pistaasikuppikakut

Näin jälkikäteen jotenkin mietin, että olisi voinut lorauttaa tilkan sitruunaa mukaan... joko itse kuppikakkuihin tai ehkä kuorrutukseen. Mutta oikein hyvää oli näinkin. 




4 kommenttia:

  1. Ei ei ei sitruunaa! Ne oli just näin aivan loistavia! Kiitos <3

    VastaaPoista
  2. Voi ei, tää vaikuttaa pistaasi-intohimoilijalle just sopivalta reseptiltä :) Täytyykin kokeilla viikonloppuna, nam!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä herkullisia - suosittelen! Ja laita toki viestiä, kuin onnistu ja maistuko makelta, jos leivoit/leivot näitä. :)

      Poista
  3. Oi vitsi, nam! Sain joululahjaksi ison pussin luomu-pistaasipähkinöitä. Niistä on kyllä pakko leipoa jotain herkkujuttuja lähiaikoina :-)

    VastaaPoista