Lemon cupcakes |
Jo monessa reseptissä testattu; vuoat täytetään noin 3/4 ja yleensä toimii aikasta hyvin. |
Sitruunakuppikakut:
2 dl vehnäjauhoja, 1 dl sokeria, 1 tl leivinjauhetta, ½ tl soodaa, 1 tl vaniljasokeria, ripaus suolaa, 1 dl öljyä, 1 kananmuna, ½ dl maitoa, 2 rkl sitruunanmehua, 1 sitruunan kuori raastettuna
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Yhdistä nesteet ja sitruunan kuori keskenään, sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet nesteseokseen ja sekoita tasaiseksi. Täytä muffinivuat 3/4 asti ja paista kuppikakut n. 180 asteessa 10-15 minuuttia riippuen kuppikakkujen koosta.
Muffinivuokia on olemassa niin monen moisia ja niin monen kokoisia, että on vähän vaikea määritellä, montako muffinia mistäkin reseptistä tulee. Tällä kertaa käytin vähän pienempiä vuokia ja kuppikakkuja tuli 12. Jos olisin käyttänyt isompia vuokia olisiko kuppikakkuja sitten tullut 6 vai 8 sitä on vaikea sanoa?
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Yhdistä nesteet ja sitruunan kuori keskenään, sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet nesteseokseen ja sekoita tasaiseksi. Täytä muffinivuat 3/4 asti ja paista kuppikakut n. 180 asteessa 10-15 minuuttia riippuen kuppikakkujen koosta.
Käytin tällä kertaa noita pienimpiä valkopilkullisia sinisiä vuokia. Punaiset kukalliset vuuat taka-alalla ovat kooltaan suurimmat ja niitä en ole vielä testannut. |
Kuorrute:
75 g leivontamargariinia, 1½ dl tomusokeria, ½ tl vaniljasokeria, 2 tl vettä, 200 g tuorejuustoa
Yritys hyvä kymmenen? Veitsipyörteitä kuorrutteessa. |
Valmista kuorrute vatkaamalla huoneenlämpöinen margariini, puolet tomusokerista, vaniljasokeri ja vesi keskenään sähkövatkaimella. Sekoita loput tomusokerista tuorejuuston kanssa. Lisää tuorejuustoseos margariiniseokseen ja sekoita kuorrute nopeasti tasaiseksi. Levitä kuorrute veitsellä täysin jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.
Yritin tehdä veitsipyörteitä kuorrutukseen, mutta nyt oli vähän kiire ja kun ei ensimäiset kaksi oikeen onnistunut, niin päädyin vain tasoittelemaan kuorrutetta sillä veitsellä... Opettelen pyörteitä joku toinen kerta. Tarkempia pyörreohjeita löytyy Painted By Cakes blogista. :) Nomparelleja sentään kerkesin kaivaa jostain kaapin perältä kuppikakkujen koristeeksi.
Mmmmm... NAM! :D |
Kuppikakut säilytetään jääkaapissa, mutta ne kannattaa ottaa huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua, jotta kuorrute pehmenee ja maut tulevat hyvin esiin.
Ja loppukommenttina: Helppo ja nopea ja herkullista! :)
Postkriptum:
Unohdin mainita, että tällä kertaa tykkäsin jopa kuorrutteesta! En sitten tiedä, olisiko se tälläkään kertaa laskenut, jos se olisi pursotettu iso kasa kuorrutetta kuppikakun päällä, mutta näin kohtuullisena kerroksena se oli oikein hyvää... Tätä voidaan soveltaa myöhemmin ja kokeilla vaikka maustaa jollain... Esimerkiksi sitruunalla silloin, kun kuppikakku ei ole sitruunainen... Niin tai maustetulla tuorejuustolla... tai mansikkatomusokerilla (jos vielä uskallan kokeilla sitä)... hmmm... Eli tästä kuullaan varmaan vielä jatkossa lisää. :)
Nää oli kyllä tosi herkkua! Kiitos! Onneksi mulla on vielä yksi jääkaapissa <3
VastaaPoistaJa toinen ilman kuorrutusta jossai sielä pöydällä varmaan... Sillä voit lahjoa sitte vaikka pikkumiestä huomenna. :D
PoistaAivan, mä unohdin sen jo :) A:t saa huomenna herkutella <3
VastaaPoista