lauantai 14. heinäkuuta 2012

Suolaista

Töissä on käynnissä rankka viikko ja perään tulossa ilmeisesti vielä ainakin toinen. Olo alkaa olla fyysisesti ja henkisesti väsynyt. Nukuin tänään myöhälle ja mietin, etten jaksa kyllä tehdä yhtään mitään ennen töihin menoa, mutta sitten kumminkin... Olin varannut valmiiksi kaappiin ainekset suolaisiin muffinsseihin. Resepti on Me lehdestä.

Muutamalla raaka-aine muutoksella oma reseptini meni näin:

5 dl täysjyväohrajauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 200 g salamisuikaleita, 1 punasipuli, 1 valkosipuli (yksikyntinen), 2,5 dl maustettua kermaa (mustapekka pippurijuusto), 2 kananmunaa.
(Raaka-aine muutokset johtuivat vain siitä, että ostin kaupasta mitä oli tarjolla - salami ja halusin päästä testaamaan mustapekka kermaa, kun en ole sitä vielä kokeillut ja kaapissa nyt sattui olemaan täysjyväohrajauhoja, mutta ei yhtään sämpyläjauhoja.)

Sekoitetaan kuivat aineet keskenään, lisätään joukkoon silputut sipuleit ja salamisuikaleet. Lisätään kerma ja munat ja sekoitetaan tasaiseksi. Jaetaan taikina kymmeneen noin desin vetoiseen, voideltuun muffinssivuokaan ja paista 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.

No muffinssit on uunissa... Niitä olisi ehkä pitänyt vähän muotoilla. Makeilla muffinssi taikinoilla on taipumus asettua itsekseen paremmin vuokaan, mutta nämä näyttävät nyt jäävän juuri siihen "asentoon" mihin ne vuuassa jätin. Tuleepahan taiteellisia muffinsseja!? :) Käytin tällä kertaa foliovuokia ja voitelin niitä ruokaöljyllä, kun ohjeessa niin kehotettiin. Pienemmätkin vuuat olisivat varmasti käyneet, koska muffinssit eivät näytä kauheasti muuttavan muotoaan eivätkä kohoa valtaisiksi uunissa. 


"Aamupala" (lounasaikakin taitaa olla jo ohi! :D

Näistä ei nyt tullut mitään mun suur suosikkeja. Mutta suolaisia muffinsseja voi kokeilla toistekkin. Halkaisin muffinssin ja levitin vähän tuorejuustoa päälle. Ihan syötävää, mut jotenkin kaipais jotain? Ehkä lisää mausteita? Tuossa syödessäni tajusin, että taikinaan ei tule ollenkaan rasvaa, se nyt sinällään on kai jonku sortin plussa... Ei nyt sillä, että nämä mitään dietti muffinsseja olisi - salamin rasvaprosenttia en uskalla lähteä katsomaan saati arvailemaan. :D Nopea ja helppo resepti joka tapauksessa. Ja pienillä muutoksilla saattaisi saada aikaan jotain herkullista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti