tiistai 27. marraskuuta 2012

Vanilja kuppikakkuja

Ihan sieniä! Onneksi muoto
ei makuun vaikuta! :D
Miksi aina kun yritän tosta mun ameriikan-tuliais-kirjasta leipoo, ni muffinsseista/kuppikakuista tulee sieniä? Siis muodoltansa sieniä - ei ne nyt muuten mitenkään sienimäisiä ole. Ite asiassa varsin hyviä tuli, ei nyt mitään ihmeellisiä, mutta oikein syötäviä kuitenkin. Seuraavan kerran kun leivon jonku kirjan ohjeen, ni muistuttakaa, että vuuat saa täyttää korkeintaa puolilleen!

Double vanilla cupcakes

2 munaa, 125 g pehmeää voita (käytin margariinia), 1 kuppi hienoasokeria (laitoin 2½ dl), ½ kuppia piimää (laitoin 1½ dl), 2 kuppia itsestään kohoavaa jauhoa (laitoin 4½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl soodaa), 1 tl vanilla extractia

Vatkaa munat, sokeri ja rasva vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää piimä, vanilla extract ja jauhot muna-sokeri-rasva seokseen. Sekoita hyvin sähkövatkaimella. Jaa taikina muffini vuokiin (Täytä korkeintaan puolilleen! Ohjeen mukaan tulee 12, tein 15 ja silti tuli sieniä!) Ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.

Päätin hieman muunnella tuorejuusto kuorruteta, jota normaalisti käytän. Halusin tehdä kiinteämmän kuorrutteen, joka soveltuisi paremmin pursotettavaksi. Säädin siis margariinin ja tuorejuuston suhdetta. Kuorrute toimisi pursotettavana varmasti tosi hyvin (en siis kuitenkaan nyt ehtinyt sitä pursotella), mutta itse tykkään tuorejuustoisemman kuorrutteen mausta enemmän... Täytynee siis vielä säätää rasvan ja tuorejuuston suhdetta, jos löytyisi se juuri oikea. Tällä mentiin tällä kertaa...

Kuorrute: 70 g huoneen lämpöistä margariinia, 100 g tuorejuustoa, 3 dl tomusokeria, 1 tl vaniljasokeria 
(Kirjan kuorrute: 1½ kuppia tomusokeria, 125 g pehmeää voita, 1 vanilijatangon siemenet)

Vatkaa kuorrutteen aineet hyvin keskenään. Kuorruta jäähtyneet kuppikakut.


Nää ei ny niin nättejä ole.

mutta oikeen hyviä siitä huolimatta.





lauantai 24. marraskuuta 2012

Marmeladi muffinssit

Kaapin kätköistä tuli vastaan omena-kanelimarmeladi purkki, jossa oli päiväys tulossa jo vastaan... Eipä se nyt varmaan sillä sekunilla homehdu, mutta hyvähän tuo on käyttää pois. Olen joskus ennen tämän blogin pitoa tehnyt luumumarmeladista muffinsseja, mutta en toki nyt tähän hätään löytänyt sitä reseptiä, joten ei muuta kun sukellus netin ihmeelliseen maailmaan ja tutkimaan miten muut on marmelaadilla leiponut. Resepti jota käytin ohjeviittana löytyi täältä. Tietysti reseptiä piti mennä soveltamaan - yhtään en tiedä miksi, mutta niin on vain aina vissiin pakko tehdä? Eli siis tässä oma versioni.

Marmeladi muffinssit:

100 g huoneenlämpöistä margariinia, 1½ dl sokeria, 2 munaa, 1½ dl maitoa, 5 dl jauhoja, 3 tl leivinjauhetta, marmeladia (maku valinta vapaa) ( 1tl "kurpitsa piirakka mausteseosta")

Vatkaa margariini ja sokeri keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan. Vatkaa maito mukaan. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää kosteisiin aineisiin. Sekoita tasaiseksi.

Tein pari eri versiota marmelaadin kanssa. Ensiksi tein 6 muffinssia siten, että laitoin nokareen taikinaa muffinivuokaan, päälle laitoin nokareen marmeladia ja sitten vielä peitin sen taikinalla. Loput marmeladit kippasin taikinan sekaan + lisäsin vielä teelusikallisen "kurpitsa piirakka mausteseosta" (ohje: 3 rkl kanelia, 2 tl inkivääriä, 2 tl muskottipähkinää, 1½ tl maustepippuria, 1½ tl neilikkaa). Jaoin loput taikinat muffini vuokiin ja sitten kaikki uuniin. 175° ja noin 20-25 minuuttia.

Pienensin alkuperäisen reseptin sokerin määrää, koska ajattelin marmeladin olevan niin makeaa, mutta sokeria olisi voinut laittaa enemmän (2-2½ dl ehkä?). Muffinssit on kyllä hyviä tälläkin sokerimäärällä... varsinkin kun laittaa vielä nokareen tuorejuustokuorrutetta päälle. 





sunnuntai 18. marraskuuta 2012

kurpitsamuffinssit

Ostin semmosen pikkusen kurpitsan... Vähä alta kilonen oli, mut vaikka kurpitsa on pieni, ni se tuntuua aina niin suurelta... sitä kerkee mielessään suunnitella, että mäpäs teen tosta sitä ja tätä ja tota. No totuus on, että kun keittelin sen soseeksi, niin sitä oli semmonen 3 dl jäljellä. Vaihtoehtoina oli kurpitsa keitto tai kurpitsamuffinssit ja koska mulla oli jo ruoka valmiina, niin päädyin leipomaan muffinsseja.. Tosin jäi kyllä nyt semmonen hinku siihen keittoonkin, että käyn ehkä vielä hakemassa toisen kurpitsan, jonka sitten keitoksi kettelen.

Yritin etsiä jotain sopivaa kurpitsamuffinssi ohjetta, mutta tällä kertaa ei löytynyt jääkaapista kermaviiliä, ei turkkijugurttia, eikä edes leivontaan soveltuvaa maitorahkaa... Maitokin oli aika vähissä! Joten päätin tehdä muffinssit ihan mutu-reseptillä.... Ja hyvää tuli!

Kurpitsamuffinssit

3½ dl  vehnäjauhoja, 2 tl leinjauhetta, 2 tl kurpitsa piirakka mausteseosta, 1 tl vaniljasokeria, 2 dl sokeria, ½ dl mantelirouhetta, 1 dl juoksevaa rasvaa, 2 munaa, n. 3 dl kurpitsa sosetta.

Kurpitsa: paloittelin kurpitsan, koversin siemenet pois ja poistin kuoren. Pilkoin kurpitsan kuutioiksi ja keittelin pienen vesi tilkan kanssa, kunnes kurpitsa on pehmennyt... Lisäsin 1 dl hillosokeria ja annoin kiehua vielä 10 minuuttia hiljalleen kannen alla. Soseutus sauvasekoittimella. Tein soseen jo edellisenä iltana ja annoin seisoa yön jääkaapissa, eli leipoessa sose oli kylmää. 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munat, rasva ja kurpitsa sose - sekoita hyvin. That's it! Taikina valmis! Jaa taikina muffini vuokiin (16 keskikokoista) ja paista 200 asteessa noin 15 min.

Ystävä soitti ja kysyi keitänkö kahvit. No totta kai - kuika osasikaan soittaa juuri kun muffinssit oli tullut uunista ulos? Sekoitin vielä nopsaan tuorejuusto kuorrutteen. Ja oli herkulliset muffinssit oli valmiit laitettavaksi kahvipöytään. Nam nam.

Tuorejuusto kuorrute:
75 g huoneenlämpöistä margariinia, 200 g tuorejuustoa, 2 dl tomusokeria, 1 tl vaniljasokeria, tilkka sitruunan mehua.

Vatkaa margariini ja tuorejuusto hyvin keskenään. Lisää tomusokeri muutamassa erässä ja vatkaa hyvin. Lisää vaniljasokeri ja puserra pikkuisen sitruunan mehua joukkoon ja vatkaa. (Lisäsin vielä pienen pienen tilkan punaista ja pienen tilkan keltaista elintarvikeväriä.) Kuorruta jäähtyneet muffinssit. Ripottelin päälle vielä nomparelleja. 

Muffinsseista tuli melko makeita.. Ehkä taikinaan olisi voinut laittaa vähän vähemmän sokeria, koska laitoin kurpitsa soseeseen sen 1 dl hillosokeria... Mutta ei nyt ihan äklö makeita olleet näinkään... ja toiset tykkää makeammista toiset vähemmän makeasta... Sokeria maun mukaan siis!? :)




Onneksi ystävät ei syöneet ihan kaikkia.. Sain kuvan vielä kuorrutetuistakin muffinsseista.
Hyviä ovat - nam nam.


Resepti kuuluu ehdottomasti kategoriaan helppoa ja nopeaa... Toki kurpitsasoseen tekemiseen menee vähän enempi aikaa, mutta sen voinee korvata halutessaan jollain kaupan valmis soseella. Tiedä saako kurpitsasosetta valmiina kaupasta, mutta varmasti voisi kokeilla jotain muutakin makua.



perjantai 16. marraskuuta 2012

Resepti hukassa

Leivoin viime viikolla persimmon kuppikakkuja. Alkuperäinen resepti jota lähdin muokkailemaan löytyy täältä. Se kuinka itse kuppikakut leivoin on nyt vähän hukassa. Koko työhuone on muutenkin ihan kaaoksen vallassa, että kyllä sen reseptin täälä jossain pitäisi olla. Hei nyt löyty! Jei!

Persimmon


Persimmon kuppikakut

3½ dl jauhoja, 1 tl kanelia, ½ tl muskottipähkinää, ripaus mautepippuria, ripaus neilikkaa, ½ tl inkivääriä, 2 tl soodaa, 1½ dl juoksevaa rasvaa, 2 dl sokeria, 2 munaa, 2-3 kypsää persimmonia, purkki kermaviiliä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa munat ja sokeri kuohkeaksi, lisää rasva. Lisää kuivat aineet ja sekoita. Kuori persimmonit ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää taikinaan hedelmä ja kermaviili. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 175 asteessa noin. 25-30 minuuttia.

Kuorrute resepti on vanha tuttu, lisäsin siihen vain vähän persimmon sosetta... Kuorrute ei tietenkään jähmettynyt samalla tavalla, koska siinä oli hedelmäsosetta mukana, mutta hyvää oli kuitenkin. 

Persimmon kuppikakut

Mausteseos oli melko voimakas ja persimmon jäi maussa aika vaisuksi. Maku oli ehkä vähän jouluinen. Mausteyhdistelmän mausteet valitsin "Pumpkin Pie Spice" reseptin pohjalta, määrät heitin ihan lonkalta. :D Persimmon on yksi uusista hedelmä tuttavuuksista.. Olen viime aikoina alannut tutustua hedelmiin, joita en ole aikaisemmin syönyt... ainakaan ihan sellaisenaan. Siis esimerkiksi mangoa olen toki maistanut säilykkeenä ja soseena ja muuten, mutta oikeen ihka oikean hedelmän ostin tuossa jokun aika sitten ensimäistä kertaa ihan semmosenaan. Näistä hedelmäkokeiluista persimmon on kyllä tähän asti ehkä paras mitä olen löytänyt. Leivonnassa en tiedä oliko niinkään ykkönen, mutta ihan hedelmänä melkoisen nannaa ja soseutettuna rahkan joukossa - oijoi - niin nam! Ehkä persimmonista voi kokeilla toistekkin leipoa jotain... Vähän pienemmällä maustamisella tosin, että hedelmäkin saa tilaisuuden maistua. 



torstai 1. marraskuuta 2012

Suklaamuffinssit

Suklaamuffinssit. Niin NAM!
Ja sitten heti toinen resepti samalle päivää, eli tämän viikon muffinssit tuli leivottua tänään. Reseptin löysin vaihteeksi netistä, eli tästä linkistä: suklaamuffinssit. Ja tällä kertaa seurasin reseptiäkin melko tarkasti.

SUKLAAMUFFINSSIT

3 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl vaniljasokeria, 2 rkl kaakaojauhetta, ¼ tl suolaa, 1½ dl sokeria, n.60 g tummaa suklaata, n.60 g valkosuklaata, 2 kananmunaa, 1 dl juoksevaa rasvaa, 1 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Pilko suklaat ja lisää muihin aineksiin. Lisää munat, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. 

Jaa taikina muffinivuokiin (12) ja paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.


Kuorrutin muutaman muffinssin
viime viikkosella oranssilla kuorrutteella.
Saipa senkin pois kaapista. :)


Tämä oli taas näitä; helppo ja nopea. Ja niiiiin niiiin hyväää! Tosin - voiko suklaasta muuta tulla? :D



Sitruuna-porkkana-manteli kuppikakut

Austraalialaisesta amerikantuliais kirjasta (the complete series Cupacakes; Anthony Carroll) siis jälleen! Lemon carrot walnut cupcakes - kuka näitä nimiä oikeen keksii? Ja miksei neilikkaa mainita nimessä ollenkaan? Kun mä ainakin maistoin sen neilikan niissä ihan selvästi, vaikka sitruunaa laitettiinkin niin paljon, että itteä ihan epäilytti. Nämä kuppikakut tuli leivottua jo viime viikolla. Oon ollut huono blogaaja, kun en oo saanu aikaseksi kirjottaa reseptiä tänne. Kuviakaan en tullut ottaneeksi, kun vasta valmiista kuppikakuista, mutta eikö nekin kuvat nyt riitä. Niin ja käytin siis mantelirouheen lopun, mikä sattu kaapista löytymään... eli saksanpähkinä jäi nyt näistä kuppikakuista pois. Katsotaas miten muistan vielä, kuika tuli reseptiä säädettyä leipoessa.

SITRUUNA-PORKKANA-MANTELI KUPPIKAKUT

Alkuperäinen resepti:
2 munaa, 1 kuppi hienoa sokeria, ¾ kuppia kasvisöljyä, ½ kuppi sirtuunamehua, 2 kuppia jauhoja, 1 tl jauhettua kanelia, 2 tl leivinjauhetta, ½ tl jauhettua neilikkaa, ¾ kuppia porkkanaraastetta, yhden sitruunan kuori raastettuna, ½ kuppia saksanpähkinä rouhetta.

Oma versio:
2 munaa, 2½ dl sokeria, 1¾ dl rypsiöljyä, 2 sitruunan mehu (tuntu paljolta ja oli tosi paljon), 5 dl jauhoja, 1 tl kanelia, 2 tl leivinjauhetta, ½ tl jauhettua neilikkaa, 2 dl porkkanaraastetta, 1 sitruunan kuori raastettuna, 1 dl (vähän vajaakin - kaikki mitä oli jäljellä) mantelirouhetta 

Vatkaa munat, sokeri, öljy ja sitruunanmehu, kunnes seos on tasainen ja kermainen. Toisessa kulhossa sekoita kaikki kuivat aineet, paitsi mantelirouhe. yhdistä seokset. Vatkaa taikinaa 5 minuuttia (no en kyllä vatkannu... mut aika kauan kuitenkin). Lisää porkkana, sitruunan kuori ja sekoita. Kääntele mukaan mantelirouhe. Jaa taikina vuokiin (kirjan mukaan 12, ite käytin pienempiä vuokia ja niitä tuli 24) ja paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen kuorrutusta.

Alkuperäinen kuorrute:
1½ kuppia tomusokeria, yhden sitruunan kuori, 1 tl sitruunan mehua, 90 g pehmeää voita, 1 tippa oranssia elintarvikeväriä, ½ kuppia saksanpähkinän palasia

Oma kuorrute: 
40 g leivontamargariinia, ¾ dl tomusokeria, 1 tl vaniljasokeria, 1 tl vanillakreemi jauhetta, 1 tl vettä, 100 g tuorejuustoa, tippa punaista ja tippa keltaista elintarvikeväriä
koristeluun: mantelilastuja

Sekoita kuorrutteen aineet sähkövatkaimella hyvin keskenään. Kuorruta täysin jäähtyneet kuppikakut ja koristele lopuksi  mantelilastuilla.



Jos leipoisin näitä uudelleen, niin ehkä käyttäisin korkeintaan sen yhden sitruunan taikinaan. Mutta oikein syötäviä on näinkin.